Ennakko-ohjeet ja muistilista tatuointisessiolle
Älä juo alkoholia, varsinkaan runsaasti. Alkoholi ohentaa verta, mikä tekee tatuoimisesta hankalaa sekä saattaa vaikuttaa värin pysymiseen ja näin ollen vaikuttaa parantuneeseen lopputulokseen. Krapulassa on todella epämukavaa olla tatuoitavana ja tatuoinnin tekeminen voi jäädä kesken.
Ilmoita tatuoijallesi mikäli käytät jotain lääkitystä. Tarkista myös itse ettei lääkkeesi aiheuta ihonhaurastumista, kuivata limakalvoja, aiheuta huimausta tai vastaavaa. Esimerkiksi kortisonilääkitys sisäisesti tai ulkoisesti voi estää tatuoimisen. Kannattaa myös mainita jos käyttää verta ohentavia tai sen hyytymistä estävää lääkitystä. Aspiriinia tai Buranaa ei suositella nautittavan ennen tatuoimista (ohentavat verta).
Lisäksi:
Kyllä, tatuoiminen sattuu! Mutta todennäköisesti vähemmän kuin oletit. Kipua yleensä kuvataan polttavaksi raapimiseksi. Jännittäminen on normaalia. Kannattaa avata suunsa ja mainita asiasta vaikka tatuoija yleensä näkee päältäpäin jos sinua jännittää. Yleensä jo ääneen sanominen rauhoittaa hermoja.
Kerro tatuoijalle, jos sinua heikottaa tai pyörryttää. Tämä on ihan normaalia ja joillakin kova jännittäminen saa pään pyörälle. Kerro tatuoijalle jos huomaat muutoksia omassa olossasi.
Joskus joudut olemaan hankalissakin asennoissa, jotta tatuoijalla olisi paras asento tatuoida. Jos asento on liian hankala tai huomaat raajojen puutuvan, kerro siitä.
Käy huolella läpi hoito-ohjeet joko ennen tai jälkeen tatuoimisen. Kysy jos jokin asia jää epäselväksi.
Joskus tatuointia pitää parannella jälkikäteen esimerkiksi jos muste ei ole tarttunut kunnolla ja värejä voi joutua joskus lisäämään. Nämä puutteet näkyvät, kun tatuointi on parantunut. Ota yhteyttä tatuoijaasi, jos huomaat tarvetta ehostukselle. Laatutakuu ei ole elinikäinen sillä vuosien saatossa tatuointiin vaikuttavat niin monet eri asiat. Huomioithan myös, että hoito-ohjeiden seuraamatta jättäminen vaikuttaa parantuneen kuvan laatuun ja jos tatuoinnin ehostuksen tarve johtuu omasta laiminlyönnistä, ei takuu tätä kata.
Seuraavien päivien aikana tatuoinnin ottamisesta saattaa esiintyä seuraavia sivuvaikutuksia.
Usein:
Harvoin: